Linnolahti Photography Viisi vuotta kanssasi -kirja

Linnolahti Photography Viisi vuotta kanssasi -kirja

Hinta €30.00 Alennus

Tämä Linnolahti Photographyn kaunis kirja on tehty muistojen vaalijoille. Sinulle, jonka mielestä aika kuluu aivan liian nopeasti ja vuodet vierivät. Sinulle, joka toivot, että ajan voisi edes hetkeksi pysäyttää ja muistot näistä ajoista muistaa aina.

Viisi vuotta kanssasi on kirja äidille, isälle tai perheelle. Se on päiväkirja viidelle vuodelle, johon voit tallentaa mm. päivän ihania hetkiä, toiveita, hauskoja sattumia ja onnen aiheita. Muistoja juuri sinun arjestasi ja elämästäsi.

Aloita kirjan käyttö valitsemalla oikea päivämäärä ja täydentämällä vuosiluku. Kirjoita kirjan ylimmälle riville päivän mietteet ja jatka kirjoittamista seuraavana päivänä seuraavalle sivulle. Kun olet kirjoittanut talteen koko vuoden tärkeät hetket, on aika aloittaa kirja alusta. Kirjoita nyt toiselle riville päivä kerrallaan. Toista näin viiden vuoden ajan.

Tulet huomaamaan, että jo muutaman kuukauden kuluttua olet hyvin kiitollinen itsellesi siitä, että olet käyttänyt pienen hetken aikaasi tämän kirjan kirjoittamiseen. Uskon, että juuri tästä kirjasta tulee yksi suurimmista aarteista sinulle.Viisi vuotta kanssasi on suunniteltu sopimaan yhteen Suloinen tarina sinusta- vauvakirjan sekä Suloisia hetkiä- vieraskirjan kanssa.

Kovakantinen, koko  17 cm x 24cm. Sivumäärä 392.

Huom. Toimitus Postipakettina.